5.2 Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen

TUTKINNON OSAN YLEISET SUORITUSPERIAATTEET

Tutkinnon osan kuvaus Tutkinnon osassa opitaan omaan alaan liittyviä matematiikan, fysiikan, kemian ja tvt:n taitoja.

Opiskelija oppii teknisessä suunnittelussa tarvittavia matemaattisia taitoja. Opiskelija oppii soveltamaan erilaisia matemaattisia menetelmiä, huomioimaan fysikaalisia ja kemiallisia ilmiöitä oman alansa tehtävissä ja oman alan kannalta keskeisimpiä tieto- ja viestintätekniikan taitoja.

Päättelykykyä tarvitaan työtehtävissä, jotka edellyttävät uuden oppimista, olennaisen tiedon erottamista epäolennaisesta ja oikeiden johtopäätösten tekemisessä. Pelit ja päättely -kurssilla parannetaan loogista päättelykykyä erilaisten pelien ja harjoitusten avulla.

Jatko-opintovalmiuksia tukevat opinnot vaativat pakollisten opintojen osaamistavoitteiden hyvää hallintaa.

Äänitekniikkakurssilla opiskellaan äänen ja aaltoliikkeen fysiikkaa, äänenkäsittelyn nykytekniikkaa ja tuotetaan valmis äänite.

Tutkinnon osan tulee sisältää kaikkien kolmen osa-alueen pakolliset osaamistavoitteet (yhteensä 6 osaamispistettä). Lisäksi tutkinnon osan tulee sisältää valinnaisia osaamistavoitteita miltä tahansa osa-alueelta tai osa-alueilta siten, että opiskelijalle kertyy yhteensä 9 osaamispisteen edestä matemaattis-luonnontieteellistä osaamista.

Osaamistavoitteet 5.2.1 Matematiikka

Pakolliset osaamistavoitteet, 3 osp

Opiskelija

  • osaa peruslaskutoimitukset, prosenttilaskennan ja mittayksiköiden muunnokset oman alan ja arkielämän edellyttämässä laajuudessa
  • osaa laskea pinta-aloja ja tilavuuksia
  • osaa soveltaa geometriaa oman alan tehtävien vaatimassa laajuudessa ja hahmottaa tilaa ja muotoja kolmiulotteisesti
  • osaa käyttää sopivia matemaattisia menetelmiä oman alan ongelmien ratkaisussa
  • osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja suuruusluokkaa
  • osaa käyttää matemaattisten ongelmien ratkaisussa apuna laskinta, tietokonetta ja tarvittaessa muita matematiikan apuvälineitä.

Valinnaiset osaamistavoitteet, 3 osp

Opiskelija

  • osaa ilmaista muuttujien välisiä riippuvuuksia matemaattisilla lausekkeilla
  • osaa muodostaa ja laatia omaan alaan liittyviä yhtälöitä, lausekkeita, taulukoita ja piirroksia
  • osaa ratkaista työssä tarpeellisia matemaattisia tehtäviä yhtälöillä, päättelemällä tai kuvaajien avulla
  • osaa arvioida tulosten oikeellisuutta ja suuruusluokkaa
  • osaa soveltaa arki- ja työelämässä tarvittavaa talousmatematiikkaa, kuten kannattavuus-, kustannus-, verotus- ja lainalaskelmia
  • osaa kerätä ja ryhmitellä omaan alaan liittyvää tietoa.

Pelit ja päättely, 2 osp

Valinnaiset osaamistavoitteet, 2 osp

Opiskelija

  • kehittää loogisen päättelyn taitojaan
  • osaa käyttää loogisen päättelyn menetelmiä ongelmien ratkaisemisessa

Matematiikkaa jatko-opintoihin aikoville, 2 osp

Valinnaiset osaamistavoitteet, 2 osp

Opiskelija

  • käyttää erilaisia matemaattisia menetelmiä ja loogisen päättelyn keinoja matemaattisten ongelmien ratkaisussa
  • saa valmiuksia selviytyä ammattikorkeakoulujen matematiikan ja loogisen päättelyn pääsykoetehtävistä ja jatko-opintoihin liittyvästä matematiikan opiskelusta

5.2.2 Fysiikka ja kemia

Pakolliset osaamistavoitteet, 2 osp

Opiskelija

  • osaa soveltaa oman alan kannalta keskeisiä fysiikan käsitteitä, ilmiöitä ja lainalaisuuksia
  • osaa ottaa työssään huomioon oman alan kannalta keskeisiä kemian ilmiöitä ja aineiden erityisominaisuuksia
  • osaa säilyttää, käyttää ja hävittää omalla alalla tarvittavia aineita.

Valinnaiset osaamistavoitteet, 3 osp

Opiskelija

  • osaa soveltaa oman alan kannalta keskeisiä mekaniikan, lämpöopin ja sähköopin peruskäsitteitä ja lainalaisuuksia ja ottaa ne huomioon työssään
  • osaa valmistaa alalla tarvittavia aineseoksia
  • osaa tehdä kokeellisia havaintoja ja mittauksia oman alan kannalta keskeisistä fysikaalisista ja kemiallisista ilmiöistä
  • osaa kerätä, käsitellä ja analysoida tekemiään kokeellisia havaintoja ja mittauksia
  • osaa arvioida saamiensa kokeellisten havaintojen ja mittaustulosten luotettavuutta, tarkkuutta ja mielekkyyttä.

Fysiikkaa ja kemiaa jatko-opintoihin aikoville, 2 osp

Valinnaiset osaamistavoitteet, 2 osp

Opiskelija

  • osaa ratkaista fysiikan ja kemian ongelmia käyttämällä sopivia matemaattisia menetelmiä
  • saa valmiuksia selviytyä ammattikorkeakoulujen fysiikan ja kemian pääsykoetehtävistä ja jatko-opintoihin liittyvästä fysiikan ja kemian opiskelusta

Äänitekniikka, 2 osp

Valinnaiset osaamistavoitteet, 2 osp

Opiskelija

  • Käyttää nykyaikaisia äänitysohjelmia hyvätasoisiin perusnauhoituksiin ja editointiin
  • Ymmärtää äänitysteknisen signaalitien perusteet
  • Valitsee oikeat tehtäväkohtaiset välineet äänenkäsittelytarpeesta riippuen ja käyttää niitä nauhoituksiin
  • Valmistelee esityksiä ja tekee tehtäviä äänitekniikkaan liittyviä peruskäsitteitä hyödyntäen.
  • Laskee ääniaaltoihin, äänen voimakkuuteen ja nopeuteen liittyviä tehtäviä fysiikan näkökulmasta.

5.2.3 Tieto- ja viestintätekniikka sekä sen hyödyntäminen

Pakolliset osaamistavoitteet, 1 osp

Opiskelija

  • osaa käyttää yleisimpiä tieto- ja viestintätekniikan sovelluksia ja hyödyntää niiden käyttöön tarkoitettuja ohjeita ja oppaita
  • osaa suojata verkkoidentiteettiään ja yksityisyyttään
  • osaa toimia tekijänoikeus-, tietoturva- ja tietosuojaohjeiden ja -määräysten mukaisesti
  • osaa tiedostojen eri säilytys- ja lähetysmuodot.

Valinnaiset osaamistavoitteet, 1 osp

Digitaalinen portfolio 1 osp

Opiskelija

  • osaa hyödyntää digitaalisia materiaaleja ammatillisen kasvun kuvaamisessa sekä osaamisensa ja ammattitaitonsa markkinoinnissa.

Valinnaiset osaamistavoitteet, 3 osp

Opiskelija

  • osaa perehtyä erilaisten tietojärjestelmien sovelluksiin, joita voidaan hyödyntää omalla ammattialalla
  • osaa ratkaista yleisimpiin tieto- ja viestintätekniikan sovelluksiin liittyviä ongelmia
  • osaa ottaa käyttöön uusia tieto- ja viestintätekniikan laitteita ja sovelluksia
  • osaa toimia sähköisissä medioissa oman osaamisensa kehittämiseksi ja jakamiseksi
  • osaa hyödyntää digitaalisia materiaaleja ammatillisen kasvun kuvaamisessa sekä osaamisensa ja ammattitaitonsa markkinoinnissa.

 

Tutkinnon osan sijoittuminen Kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana
Tutkinnon osan toteutustavat ja oppimisympäristöt Matemaattis-luonnontieteelliset tutkinnon osan opinnot suoritetaan lähiopetustunneilla oppilaitoksessa ja samanaikaisopetuksena työsalissa.

Opetuksessa ja tiedonhankinnassa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia materiaaleja, esim. verkkomateriaalit.

Opiskelija dokumentoi oppimistaan ja osaamistaan portfolioon.

Vaihtoehtoiset suoritustavat
Opiskelija voi suorittaa tutkinnon osan osittain tai kokonaan verkko-opintoina.

Tutkinnon osan voi suorittaa osittain työssäoppimiseen integroituna.

Tutkinnon osan osa-alueiden osia voi suorittaa ammatillisiin opintoihin liittyvissä projekteissa ja pajatyöskentelynä.

Tutkinnon osan osa-alueita ei kuitenkaan voi suorittaa kokonaisuudessaan etäopiskeluna ilman arvioivaa vuorovaikutusta opiskelijan ja opettajan kesken.

Tutkinnon osan integrointi ammatillisiin opointoihin
Tekninen suunnittelu, 35 osp
Toimistotöissä toimiminen 10 osp
Rakennustekninen suunnittelu 45 osp
Muuta tietoa
Elinikäisen oppimisen avaintaidot
Oppiminen ja ongelmanratkaisu: ongelmien ratkaiseminen, tiedon hankkiminen, sen jäsentäminen, arvioiminen ja soveltaminen

Matematiikka ja luonnontieteet: peruslaskutoimitusten käyttäminen työssä vaadittavien ja arkipäivän laskutehtävien ratkaisemisessa, fysiikan ja kemian lainalaisuuksiin perustuvien menetelmien ja toimintatapojen soveltaminen

Teknologia ja tietotekniikka: teknologioiden monipuolinen hyödyntäminen, tekniikan hyötyjen, rajoitusten ja riskien huomioiminen, tietotekniikkaa monipuolinen käyttäminen

Ammattialan elinikäisen oppimisen avaintaidot

5.2.1 Matematiikka

5.2.2 Fysiikka ja kemia

5.2.3 Tieto- ja viestintätekniikka ja sen hyödyntäminen

5.2.4 Tutkinnon osan arviointi