Valinnaiset osaamistavoiteet

TYÖKYVYN YLLÄPITÄMINEN, LIIKUNTA JA TERVEYSTIETO, VALINNAISET (3 osp)

Työkyvyn ylläpitämisen, liikunnan ja terveystiedon valinnaisten opintojen oppimistavoitteet Oppimisprosessi, menetelmät ja ympäristöt
Kuntoliikunta (2osp)
Ryhmän toiminnan edistäminen Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä osallistumalla ryhmän liikuntaharjoituksiin. Hän ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet. Opiskelija toimii reilun pelin periaatteiden mukaan.
Kuntotavoitteen asettaminen ja harjoittelu Opiskelija asettaa itselleen henkilökohtaisen kuntotavoitteen, kuten Cooperin testin parantaminen tai penkkipunnerruksen tuloksen parantaminen. Hän laatii oman lähtötasonsa pohjalta harjoitusohjelman ja harjoittelee sen mukaisesti. Opiskelija seuraa kriittisesti omaa edistymistään ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaansa. Opiskelija tekee lopputestin ja arvioi onnistumistaan.
Työtehtäviä tukevan harjoitusohjelman laatiminen ja harjoittelu Opiskelija etsii tietoa ja tunnistaa työkykyä kuormittavat tekijät. Hän suunnittelee itselleen työkykyä ylläpitävän kuntosali- ja kehonhuolto-ohjelman. Hän harjoittelee ohjelmassaan olevien liikkeiden tekniikoita ja opettelee havaitsemaan virheellisiä tekniikoita sekä korjaamaan niitä. Opiskelija noudattaa harjoitusohjelmaansa ja seuraa omaa edistymistään.
Terveyttä arkeen (1 osp)
Terveydestä huolehtiminen Opiskelija tekee terveysmittauksia, kuten verenpaine, vyötärönympärys, pituus, paino ja BMI. Opiskelija etsii tietoa omien tulosten merkityksestä terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Opiskelija etsii tietoa terveydestä ja hyvinvoinnista kertovista arvoista, kuten kolesterolista, hemoglobiinista ja verensokerista sekä ymmärtää tulosten merkityksen terveyden kannalta. Opiskelija hakee tietoa tyypillisistä terveyshaitoista.

Opiskelija toteuttaa valitsemansa aktiivisuusmittauksen kuten askelmäärän tai aktiivisuustason. Opiskelija arvioi omaa aktiivisuuttaan terveydestä huolehtimisen näkökulmasta.

Itsehoito Opiskelija hakee tietoa lääkkeistä ja lääkkeiden haittavaikutuksista. Opiskelija arvioi omaa lääkkeiden käyttöään.

Opiskelija etsii tietoa lisäravinteista, niiden hyödyistä ja turvallisesta käyttämisestä.

Opiskelija etsii tietoa tavallisimpien sairauksien, kuten flunssan, diabeteksen ja osteoporoosin ehkäisystä ja hoidosta. Opiskelija selvittää, milloin itsehoidon sijaan on mentävä lääkäriin.

Ohjaus ja oppimisen arviointi Opettaja ohjaa opiskelijoita laatimaan harjoitusohjelmia, harjoittelemaan tarkoituksenmukaisesti, turvallisesti ja nousujohteisesti.

Opettaja ohjaa opiskelijaa tiedonhaussa ja arvioimaan kriittisesti eri lähteistä löydettyjä tietoja. Opettaja ohjaa opiskelijoita terveysmittausten tekemisessä ja tulosten tulkinnassa. Opettaja ohjaa opiskelijaa tekemään havaintoja omasta terveydestään ja terveyskäyttäytymisestään.

Opettaja antaa jatkuvaa palautetta opiskelijan edistymisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Opettaja ohjaa oppimistehtävien avulla opiskelijaa dokumentoimaan oppimistaan ja osaamistaan ja arvioimaan oppimisprosessiaan.

Osaamisen arviointi Opettaja arvioi osaamista opiskelijan laatimien ja toteuttamien harjoitusohjelmien perusteella sekä opiskelijan osaamista terveydestä huolehtimisessa.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan aktiivisuuteen ryhmän jäsenenä sekä turvallisuuden ja reilun pelin periaatteiden edistämiseen.

OPH ePerusteet Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen arviointi

Muuta tietoa

CROSS TRAINING, VALINNAISET (2 osp)

Cross Training valinnaisten opintojen oppimistavoitteet Oppimisprosessi, menetelmät ja ympäristöt
Ryhmän toiminnan edistäminen Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä osallistumalla ryhmän Cross Training harjoituksiin. Hän ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet. Opiskelija toimii reilun pelin periaatteiden mukaan.
Lajiin tutustuminen Opiskelija etsii tietoa Cross Trainingin tekniikoista ja harjoittelemisesta.
Voima- ja painonnoston perustekniikat Opiskelija harjoittelee voima- ja painonnoston perustekniikoita, kuten kyykkyjä, nostoja, vetoja, työntöjä ja tempauksia. Opiskelija ymmärtää oikean tekniikan merkityksen ergonomian ja terveyden näkökulmasta.
Cross Trainingin lajitaitoliikkeet Opiskelija harjoittelee Cross Trainingin lajitaitoliikkeitä, kuten leuanvetoja, punnerruksia, hyppyjä, rengasliikkeitä ja käsilläseisontaa.
Kuntotavoitteen asettaminen ja harjoittelu Opiskelija asettaa itselleen henkilökohtaisen tavoitteen, kuten Cindyn tai Franin tuloksen parantaminen. Hän laatii oman lähtötasonsa pohjalta harjoitusohjelman ja harjoittelee sen mukaisesti. Opiskelija seuraa kriittisesti omaa edistymistään ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaansa. Opiskelija tekee lopputestin ja arvioi onnistumistaan.
Ohjaus ja oppimisen arviointi Opettaja ohjaa opiskelijoita Cross Trainingin tekniikoissa. Hän ohjaa opiskelijoita laatimaan harjoitusohjelmia, harjoittelemaan tarkoituksenmukaisesti, turvallisesti ja nousujohteisesti.

Opettaja antaa jatkuvaa palautetta opiskelijan edistymisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Opettaja ohjaa harjoitusten avulla opiskelijaa arvioimaan kehittymistään.

Osaamisen arviointi Opettaja arvioi opiskelijan osaamista opiskelijan laatimien ja toteuttamien harjoitusohjelmien perusteella.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan aktiivisuuteen ryhmän jäsenenä sekä turvallisuuden ja reilun pelin periaatteiden edistämiseen.

OPH ePerusteet Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen arviointi

Muuta tietoa

PUNTTIKSELLE, VALINNAISET (2 osp)

Punttikselle, valinnaisen opintojen oppimistavoitteet Oppimisprosessi, menetelmät ja ympäristöt
Ryhmän toiminnan edistäminen Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä osallistumalla ryhmän Cross Training harjoituksiin. Hän ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet. Opiskelija toimii reilun pelin periaatteiden mukaan.
Kuntosaliharjoittelun perustekniikat Opiskelija harjoittelee kuntosaliharjoittelun perustekniikoita, kuten jalka-, rinta-, selkä-, keskivartalo- ja käsitekniikoita. Opiskelija ymmärtää oikean tekniikan merkityksen ergonomian ja terveyden näkökulmasta.
Kuntotavoitteen asettaminen ja harjoittelu Opiskelija asettaa itselleen henkilökohtaisen kuntotavoitteen, kuten penkkipunnerrus- tai kyykkytuloksen parantaminen. Hän laatii oman lähtötasonsa pohjalta harjoitusohjelman ja harjoittelee sen mukaisesti. Opiskelija seuraa kriittisesti omaa edistymistään ja muuttaa tarvittaessa suunnitelmaansa. Opiskelija tekee lopputestin ja arvioi onnistumistaan.
Ohjaus ja oppimisen arviointi Opettaja ohjaa opiskelijoita kuntosaliharjoittelussa ja niiden tekniikoissa. Hän ohjaa opiskelijoita laatimaan harjoitusohjelmia, harjoittelemaan tarkoituksenmukaisesti, turvallisesti ja nousujohteisesti.

Opettaja antaa jatkuvaa palautetta opiskelijan edistymisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Opettaja ohjaa harjoitusten avulla opiskelijaa arvioimaan kehittymistään.

Osaamisen arviointi Opettaja arvioi opiskelijan osaamista opiskelijan laatimien ja toteuttamien harjoitusohjelmien perusteella.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan aktiivisuuteen ryhmän jäsenenä sekä turvallisuuden ja reilun pelin periaatteiden edistämiseen.

OPH ePerusteet Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen arviointi

Muuta tietoa

PALLOILUA, VALINNAISET (2 osp)

Palloilua, valinnaisen opintojen oppimistavoitteet Oppimisprosessi, menetelmät ja ympäristöt
Ryhmän toiminnan edistäminen Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä osallistumalla ryhmän Cross Training harjoituksiin. Hän ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet. Opiskelija toimii reilun pelin periaatteiden mukaan.
Pallopelien pelaaminen Opiskelija tutustuu pallopelien perustekniikoihin ja sääntöihin pelaamalla erilaisia pallopelejä sekä niiden viitepelejä, kuten koripallo, salibandy, jalkapallo, sulkapallo ja lentopallo.
Ohjaus ja oppimisen arviointi Opettaja ohjaa opiskelijoita erilaisten pallopelien perustekniikoissa ja säännöissä.

Opettaja antaa jatkuvaa palautetta opiskelijan edistymisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Opettaja ohjaa harjoitusten avulla opiskelijaa arvioimaan kehittymistään.

Osaamisen arviointi Opettaja arvioi opiskelijan pelitekniikkaa ja sääntöjen hallintaa eri pallopeleissä.

Arvioinnissa kiinnitetään huomiota opiskelijan aktiivisuuteen ryhmän jäsenenä sekä turvallisuuden ja reilun pelin periaatteiden edistämiseen.

OPH ePerusteet Yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen arviointi

Muuta tietoa

MONIOTTELU, VALINNAISET (2 osp)

Moniottelu, valinnaisen opintojen oppimistavoitteet Oppimisprosessi, menetelmät ja ympäristöt
Ryhmän toiminnan edistäminen Opiskelija toimii aktiivisena ryhmän jäsenenä osallistumalla ryhmän Cross Training harjoituksiin. Hän ottaa huomioon ryhmän muut jäsenet. Opiskelija toimii reilun pelin periaatteiden mukaan.
Eri liikuntalajeihin tutustuminen Opiskelija harjoittelee eri liikuntalajeja, kuten kiipeilyä parkouria, itsepuolustusta, nyrkkeilyä, Cross Trainingia ja yleisurheilua.
Ohjaus ja oppimisen arviointi Opettaja ohjaa opiskelijoita erilaisten pallopelien perustekniikoissa ja säännöissä.

Opettaja antaa jatkuvaa palautetta opiskelijan edistymisestä ja tavoitteiden saavuttamisesta. Opettaja ohjaa harjoitusten avulla opiskelijaa arvioimaan kehittymistään.

Osaamisen arviointi Opettaja arvioi opiskelijan tekniikkaa eri lajeissa.